perjantai 9. maaliskuuta 2012

i ♥ cats

Teenpä nyt viimein postauksen kissoistani kun on niin kauan pitänyt tehdä! Eli, kotona meillä on kaksi kissaa ja Valtterin luona myös kaksi. :) Ensimmäisen kissan otimme kun olin neljännellä luokalla. Tuli aivan yllätyksenä kun oltiin ajelulla ja käytiin hakemassa kissanpentu! Kissaa oli jo valmiiksi kutsuttu nimellä Roope joten emme enää viitsineet vaihtaa nimeä :) Roope on nyt 10-vuotias. Koko pentuikänsä Roope leikki mutta leikit loppuivat kun meille tuli toinen kissa, Essu, joka kuitenkin annettiin parin viikon jälkeen pois. Roope on aivan ihana pöllösilmä! Kaikki mainitsevat aina ensimmäisenä Roopen silmät, ne on niin suuret ja pyöreät :) Niinkin vanhaksi kissaksi Roope jaksaa juosta ja saakin välillä niitä kamalia kohtauksia kun juoksee ympäri taloa korvat luimussa... :) Aivan ihana!<3




Tämä suloinen pentu otettiin vuosi sitten jouluna :) Meidän oli tarkoitus olla ottamatta enää kissoja mutta kuka tätä voisi vastustaa! Nimitaistelun jälkeen päädyttiin nimeen Oliver (joka oli muuten mun keksimä ) :) Aluksi Oliver söi kaikki johdot rikki mitkä löysi ja yläkerran ovia oli pidettävä kiinni jottei pienokainen sotkisi kaikkia paikkoja. Pienen kouluttamisen jälkeen johdot saivat jäädä rauhaan ja oviakin voi nykyään pitää auki :) Nyt Oliver on puolitoista vuotias mutta vieläkin ihan pentu :) Valitettavasti tai onneksi, miten itse haluaa ajatella, Oliverista jääkin pentumainen koska se leikattiin niin nuorena. Emme itse siis ole leikauttaneet Oliveria vaan se tehtiin ennen kuin otettiin hänet. Oliver on kyllä maailman suloisin kissa, mahdoton sylikissa ja hänen kanssaan on pakko leikkiä koko ajan! :) Hauskaa Oliverissa on se, että hän noutaa narua! Naru on Oliverin lemppari ja se on niin sulonen kun hän kantaa narua suussaan! <3




Masi  taas on mun ja Valtterin yhteinen kissa :) Masi tuli Valtterin veljeltä, jolla ei oikein ollut aikaa hoitaa kissaa töittensä takia. En yhtään tiedä milloin Masi on syntynyt mutta on kuitenkin noin 2-vuotias :) Jos ei pidä äänekkäistä kissoista niin Masiin menee helposti hermot. Itsellänikin on monesti mennyt vaikka rakastankin kissoja yli kaiken! :D Masi on kuitenkin ihana ja suloinen punkero ja tosi seurallinen! :) Kun joskus pääsen muuttamaan, niin Masi ainakin on tulossa mukaan :)



Sitten Rölli! Myös mun ja Valtterin yhteinen kissa ja tulossa myös mukaan kun pääsen muuttamaan. :) Rölli tuli myös Valtterin veljeltä ja on noin vuoden ikäinen. Melko arka sillä sitä on kiusattu jonkun verran :( Minua Rölli kuitenkin seuraa jatkuvasti eikä pelkää yhtään :) Valtterin sitten taas ei anna edes koskea :D Rölli on niin suloinen kun sillä on eriväriset silmät! Toinen on sininen ja toinen vihreä :) Aivan ihana<3



Ja sitten viimeiseksi Milla, joka lopetettiin viime jouluna kasvaimen takia. Silloin maailmani pysähtyi hetkeksi kun en voinut uskoa miksi niin ihana ja kiltti kissa viedään meiltä pois.. Milla olisi täyttänyt ensi toukokuussa 8vuotta. Milla oli maailman kiltein ja kaunein ja mulla on aivan kamala ikävä sitä<3 mutta koska nyt tunsin palan nousevan kurkkuun niin en kirjoita Millasta enempää.. Aina sydämessäni, rakastan sua Milla<3




 + kiitokset Ellalle ulkoasusta!  :):)

-Laura









torstai 8. maaliskuuta 2012

new love



Nyt oli pakko tulla hehkuttamaan sitä värimaskia jonka vihdoin ostin! Sehän käy hiusväristä! + se hoitaa hiuksia ja on ainaki kolme kertaa halvempi kun hiusväri! :) Huomaatte värieron noista kuvista, eka on otettu noin viikko sitten ja kolme alempaa tänään :)
(ainoostaan eka on otettu kameralla, joten kolmen muun kuvalaatu on aika huono :) )





maanantai 5. maaliskuuta 2012

finally it's over!

Tämä päivä on alkanut niin kivasti! Ilma on mitä kaunein ja jopa lämmin ja vihdoinkin kaksoistutkintotunnit on ohi! Onneksi en joutunut kärsimään kuin 4tuntia sillä juuri sopivasti tänään oli rokotus! Niin suuri helpotus kun yksi huolenaihe ohi :) Vielä kun kaksi viikkoa jaksaisi niin yo-kirjoitukset ja lopputyökin on ohi ja saa vihdoin hengähtää, ainakin hetkeksi. Odotan niin paljon työssäoppimista kun tietää ettei tarvitse mistään huolehtia. :) Ainoa mitä vielä mietin on se mitä tekisin ensi vuoden. En tiedä haluanko jatkaa omalla alallani vai vaihtaa alaa kokonaan, kamalan hankalaa tulevaisuuden miettiminen.. :) Toisaalta oppisopimuskoulutus houkuttelee todella paljon.. Saa nähdä mihin tulokseen päädyn!

Mutta! Vihdoin ja viimein ikuisuus sitten tilaamani Dermosil-meikit tulivat! Nämä on ihan parhaita, suosittelen kaikkia kokeilemaan :) Varsinkin tuo mineraalipuuteri on aivan unelma!

elikkäs meikkivoide ja mineraalipuuteri :)


Oriflamen tilaukset myös tulivat jokin aika sitten, tässä osa.

pituutta ja tuuheutta lisäävä mascara, noinkohan.. :)

sekä käsirasva ja kaksi shampoota :)
 Rokotukseni jälkeen käytiin äidin kanssa etsimässä värimaskia kun sitäkin on pitänyt jo niin kauan hankkia ja ajattelin ottaa pienen tuubin ihan testiksi ensin ja katsoa miten se toimii :) Myös lämmöltä suojaava suihke on pitänyt jo kauan hankkia ja sekin tuli viimein ostettua + hiusväri :)


kasvonaamio tarttui käteeni myöskin

Hansan läpi käveltyämme huomasimme jonkun tapahtuman olevan menossa kun ihmisiä oli kerääntynyt niin paljon lavan ympärille. Madventures-ohjelman Riku ja Tunna olivat puhumassa jostakin, en nyt muista mistä :D Äiti harmitteli että olisipa pikkuveljeni ollut mukana kun hän niin kovin tykkää ohjelmasta joten päätinpä sitten ainakin ottaa kuvan veljelle :)


Mukavaa keväänalkua! :)

-Laura

perjantai 24. helmikuuta 2012

photographing with dear friend


Tänään oltiin Ellan kanssa kuvailemassa Turun keskustaa ja ehkä vähän enemmän itseämme :) Ilma oli melkein täydellinen, pientä auringonpaistetta lukuunottamatta! Sukat ja kengät tosin kastuivat mutta emme antaneet sen haitata kun tätäkin oli suunniteltu jo niin kauan! :) Otettiin muutama kuva tuomiokirkosta ja jokirantaa pitkin kävelimme Vartiovuorelle. Kiipesimme ylös asti ja toivoimme että sieltä saisi koko Turusta nättejä kuvia, mutta eihän se näin loskasäällä kovin kaunis ole....





 Vartiovuoren huipulla otimme sitten yhteiskuvia joita on ollut tarkoitus ottaa noin kaksi vuotta! Suurin osa jopa onnistui!







Kuvailujen jälkeen menimme lämmittelemään kaakaolle :) Oli myöskin kamala nälkä mutta koska rahatilanne ei ole mitä parhain, tyydyin katselemaan kun Ella söi herkullisen näköistä sämpylää! :D Kaakao oli kyllä todella hyvää, vaikka kermavaahto olikin loppunut ja kaiken lisäksi poltin kieleni :D


maailman kaunein Ella!<3


tunnelmavalaistus :D


Kaakaon jälkeen suuntasimme vielä kävelykadulle kuvaamaan Onnen hevosta! En ole koskaan katsonut hevosta läheltä ja yllätyin kun hevonen oli täynnä erilaisia kuvia!



Seuraava kuvauspaikkamme onkin sitten Perno :) Keväämmällä olisi tarkoitus mennä ruissaloon sillä siellä saa aivan ihania kevätkuvia!
Hauskaa hiihtoloman viimeistä päivää! ;)


-Laura

torstai 23. helmikuuta 2012

horror

Joskus viime vuoden puolella varmaan sovittiin Piian kanssa että pidetään joku ilta kauhuilta. Edellispäivä sitten viimein saatiin sovittua aikataulut yhteen :) Pidettiin ilta Piian luona koska hän asuu yksin, joten siellä se oli helpointa :)

Piiaaa <3

Käytiin sitten kaupassa ostamassa jotain naposteltavaa mutta tulikin ostettua hieman enemmän kun oli tarkoitus :D johtuen ehkä plussakortti-tarjouksista ;D Mutta ainoastaan jäätelö saatiin kokonaan syötyä ja loput herkut jätinkin Piian luokse, ainoastaan suklaalevyn otin mukaan ;)

"vähän" iltaherkkuja
 Mutta, aloitimme illan katsomalla "kauhusalkkareita" ::D Valitettavasti emme nähneet loppujaksoja, sillä Piian kone ei suostunut näyttämään niitä. Onneksi olin itse jo aiemmin katsonut ne ja tiesin miten tarina päättyy ;)
Ja sitten, löysimme videon jonka olimme katsoneet muutama vuosi sitten kuusamossa. Olimme saaneet videosta ikuiset traumat joten kädet olivat kyllä silmillä kun se traumaattinen kohta tuli! En enää ikinä halua nähdä kyseistä videota, vaikka muistankin koko loppuelämäni mitä siinä tapahtui mutta en linkkaa sitä tähänkään :D
Tuosta linkistä katsoimma loppuillasta joitakin kuvia, ei tosiaankaan pelottavia ja selvästi muokattuja :)
http://www.ghostresearch.org/ghostpics/

kauhusalkkariit XDXD
Täytyy myöntää että vähän pelotti kun kävelin Piian luota pimeässä Valtterin luokse! Tuntui kuin joku olisi tarkkaillut ja seurannut :D Mutta pääsin kuitenkin turvallisesti rakkaani kainaloon<3 :)
Veikkaanpa että kauhuillat saavat nyt jäädä ja ehkä seuraavaksi voisi pitää jotain vähän kevyempää, esimerkiksi prinsessaillan! ;))

-Laura

tiistai 21. helmikuuta 2012

"scare me, if you dare"

Eilen käytiin siskon kanssa kampaajalla. Omasta kampaajareissustani on yli vuosi joten hiukset olivat päässeet aika kamalaan kuntoon... Pituutta ei lähtenyt paljoa pois, sillä kampaajani mielestä voisin alkaa kasvattaa niitä joten vain kuolleet latvat pois ja reilusti kerroksittain :) 
Hiustenleikkuun jälkeen mentiin äidin kanssa verenluovutukseen. Sain luvan juuri ja juuri luovuttaa sillä hemoglobiinini oli juuri siinä rajalla. Joten alkoi rautakuuri, taas. 
Luovutuksen jälkeen käytiin kaakaolla. Siskoni tilasi myös sacher-kakun, vai miten sitten kirjoitetaankaan :D Äidin kanssa maistettiin sitä, mutta minuun se ei ainakaan iskenyt. Aivan liian makeaa ja liikaa suklaata!



Kaakaoiden jälkeen äiti sitten suuntasi mummin luokse ja Sonjan kanssa mentiin elokuviin :) Käytiin katsomassa Saapasjalkakissa, joka oli todella hyvä! Kaikki kissat näytti niin pehmeiltä että teki mieli silittää!


Suureksi järkytykseksi huomasimme jo popparimme ostettua ettei finnkinon valikoimaan enää kuulu popparimausteet.......


Sonja

Mukavaa hiihtolomaviikkoa!

-Laura

perjantai 17. helmikuuta 2012

definitely, maybe

Tänään oli tarkoitus mennä keskustaan Ellan kanssa kuvailemaan mutta ilman takia päätimmekin katsoa jonkun leffan. Vaihtoehtoina olivat Tapahtui Vegasissa, Morsianten sota, Paholainen pukeutuu Pradaan ja Ehdottomasti ehkä. Päädyimme leffaan Ehdottomasti ehkä, mutta valitettavasti en voi kertoa leffasta mitään, sillä elokuvan seuraaminen jäikin taka-alalle :D Alkua seurattiin vähän mutta aloimmekin sitten juttelemaan ties mitä ja elokuvan loppuvaiheilla emme tienneet mistään mitään :D


leffaherkkuja :)

Koda :)



Päädyimme sitten suunnittelemaan keväämme ja kesämme! Tekemistä tuli paljon ja toivottavasti kaikki saataisiin tehtyä! :)